ELOKUVAN TAIKAA
Kulttuuri Espoon tukemia lasten elokuvatyöpajoja
Punainen Hevonen ja Sateenkaarikaupunki
Anna 5v. tarinaan perustuen luotu tekoälyllä
Punainen Hevonen ja Sateenkaarikaupunki
Olipa kerran punainen hevonen, jolla oli silmät täynnä haaveita. Punainen hevonen rakasti juoksemista, kaviot kopisten. Se asui veden päällä olevassa kaupungissa, jossa talot olivat sateenkaaren värisiä ja niitä yhdistivät sateenkaarisillat.
Joka päivä paistoi aurinko. Vesi kimmelsi, ja siniset valaat uiskentelivat kaupungin alla, samalla kun pienet ravut vilistivät rantakivillä. Punainen hevonen katseli niitä usein kävellessään kaupungilla ja mietti:
"Olisipa minulla kavereita, joiden kanssa juosta kilpaa."
Hän toivoi kovasti oransseja, vihreitä ja keltaisia hevoskavereita, joiden kanssa voisi leikkiä aamuisin ja iltapäivisin. Juokseminen oli maailman kivointa asiaa. Mutta niitä kavereita ei vain koskaan tullut.
Sen sijaan hevosella oli kaksi ihmiskaveria.
Yksi oli nimeltään Anna, ja hänellä oli yllään turkoosipinkki mekko. Hän nauroi paljon ja osasi luistella niin, että helmat vain hulmusivat.
Toinen oli nimeltään Elsa, jolla oli keltainen paita ja jäävoimat – hän pystyi jäädyttämään vettä vain kosketuksella.
Eräänä päivänä Elsa kosketti merta ja vesi jäätyi!
Sinivalaat ja ravut pysähtyivät jäätyneinä paikoilleen. Punainen hevonen huolestui.
"Miten ne pääsevät pois jäästä?"
Silloin kuului pillin ääni! Palomies tuli paikalle paloautollaan, josta hän laski punaisen liukumäen, liukui sateenkaarisillalle ja sulatti jään. Ravut kipittivät piiloihinsa ja sinivalaat pöräyttivät kiitoksen vesipurskeella.
Anna nauroi ja alkoi luistella uudestaan Elsan tekemällä pienellä jääradalla. He kutsuivat hevosenkin mukaan – mutta hevosella ei ollut luistimia, eikä kukaan myynyt hevosluistimia.
Punainen hevonen huokaisi.
Se ei ollut saanut muita hevoskavereita tänäkään päivänä.
Mutta ilta-auringon laskiessa ja kaupungin veden kimaltaessa lilan ja kullan sävyissä, Anna silitti hevosen kaulaa ja sanoi:
"Sinä olet meidän paras kaverimme."
Elsa hymyili ja jäädytti taivaalle pienen hevosenkengän ja sydämen muodot, jotka satoivat lumena kaupungin ylle.
Kun yö saapui, hevonen asettui lepäämään pehmeän pilvityynyn päälle ja ajatteli:
"Minulla ei ole hevoskavereita… mutta minulla on Anna ja Elsa."
Ja se riitti juuri nyt.